Tekstin alkuun
Etusivu - Rakennusliiton osasto 125 Parainen

 

Edunvalvonta

 

 

Osastomme on toimintaperiaatteensa mukaisesti keskittynyt rakennustuoteteollisuuden työehtosopimuksiin. Vielä tarkemmin määriteltynä edustamme prosessiteollisuuden työntekijöitä ja siten vuorotyön ongelmat ovat perinteisesti olleet yksi painopistealueistamme. Edustajamme osallistuvat Liiton järjestämiin edunvalvontakokouksiin ja -kursseihin useita kertoja vuodessa. Tällaisia tilaisuuksia järjestää Rakennusliiton Turun aluejärjestö pari kertaa ja Rakennusliitto kerran vuodessa.

Osastomme edustajat tuovat näissä tilaisuuksissa esille erityisesti vuorotyöhön liittyviä näkökohtia. Osaston sihteeri Seppo Koskinen on Liittovaltuuston varapuheenjohtaja ja osaston puheenjohtaja Seppo Röntynen kuuluu Liiton rakennustuoteteollisuuden jaostoon, joka käsittelee alamme työehtosopimusasioita.

Työehtosopimukset - tessit - muodostavat työlainsäädännön ohella työelämän perussäännöt. Työehtosopimukset neuvotellaan työntekijöiden ammattiliiton ja työnantajaliiton, meidän tapauksessamme Rakennusliiton ja Rakennus-teollisuuden, kesken määräajoin. Tessi tehdään yleensä yhdestä kolmeen vuoden pituiseksi. Tessissä määritellään työntekoon liittyvät perusasiat, kuten työajat, palkat, erilliset lisät, sairausajan palkat jne. Tessin noudattamista valvovat luottamusmiehet. Siksi kannattaa pitää mielessä, että jos jäsenellä on epätietoisuutta tai ongelmia johonkin tessin alaiseen asiaan liittyen, on syytä ottaa yhteyttä luottamusmieheen.

 

Ammattiosaston kokouksia pidetään vuodessa yleensä kaksi: kevätkokous helmikuussa ja syyskokous marras-joulukuussa. Näissä käsitellään sääntöjen määräämien asioiden lisäksi muun muassa työehtosopimuksiin liittyviä kysymyksiä ja tietenkin myös osaston vapaa-ajan toimintaa. Osaston hallitus kokoontuu joka toinen kuukausi.

© 2006 Rakennusliiton osasto 125 Parainen - Tekninen toteutus Optinet kotisivut  tulosta sivu